Tapahtumat

Tällä sivulla julkaistaan tietoja yhdistyksen järjestämistä tapahtumista sekä tulevista tapahtumista.

Sukukokous 2025

Sukuyhdistyksen sääntömääräinen kokous järjestetään kesäkuun toisena lauantaina 14.6.2025. Toivomme, että kaikki merkitsevät sen jo nyt kalentereihinsa.  Kokoonnumme Hotelli Rantapuistossa Helsingin Ramsinrannassa.

Suomi100 tapahtumista enemmän tämän sivuston ensimmäisellä sivulla

CASTRÉN-SUKUTAPAAMINEN JA YHDISTYKSEN KOKOUS 13.6.2015

CASTRÉN-suku 15. sukukokous pidettiin 13.6.2015 Lahden Sibelius-
talolla. Osallistujia oli yli 100. Kokouksessa hyväksyttiin
toimintakertomus ja tilinpäätös edelliseltä 5-vuotiskaudelta
sekä valittiin uudet toimihenkilöt. Kuulimme myös Juha Arhinmäen
eloisan esitelmän suurlähettiläs Klaus Castrénista.

Sukutapaamisemme päätteeksi nostettiin maljoja yhdistyksen
uudelle julkaisulle: HÄRKÄTIETÄ OPINTIELLE

Sukukokouksessa kutsuttiin suvun kunniajäseniksi Simo Castrén,
Paavo Castrén, Marja Castrén ja Jaakko Castrén.

HÄRKÄTIETÄ opintielle -kirjaa myytiin Lahdessa runsaasti.
Jos et vielä ole hankkinut kirjaa sen voi ostaa sukuyhdistyksen sihteeriltä.

Kirja on myynnissä 1. syyskuuta 2015 alkaen. Painos oli rajoitettu joten hanki heti oma kappaleesi!

Sukukokouksessa myös vahvistettiin yhdistyksen sukuneuvoston jäsenet sekä muut yhdistyksen toimintaan aktiivisesti vaikuttavat henkilöt
seuraavalle toimintajaksolle vuosiksi 2015-2020:

Puheenjohtaja Yrjö Erik Castrén
Taulu 262, III sukuhaara, puheenjohtaja(at)castrensuku.fi

Varapuheenjohtaja Päivi Castrén-Kortekangas
Taulu 63, I sukuhaara, varapuheenjohtaja(at)castrensuku.fi

Sihteeri Jari Pekka Castrén
Taulu 155, I sukuhaara, sihteeri(at)castrensuku.fi

Varainhoitaja Juha Tapani Castrén
Taulu 221, II sukuhaara, varainhoitaja(at)castrensuku.fi

Sukuneuvosto, edellisten lisäksi:

Maaret Kaarina Castrén
Taulu 93, I sukuhaara

Sakari Johannes Castrén
Taulu 279, III sukuhaara

Kari Yrjö Alarik Castrén
Taulu 203, I sukuhaara

Matias Johannes Castrén
Taulu 330, IV sukuhaara

Laura Johanna Castrén
Taulu 283, III sukuhaara

Sigfrid Lalli Aleksi Castrén
Taulu 67, I sukuhaara

Hannu Markku Castrén
Taulu 108, I sukuhaara

Sukuyhdistyksen toiminnantarkastajat:

Anna-Maija Castrén
Taulu 281, IV sukuhaara

Janne Castrén
Taulu 210, IV sukuhaara

varalla
Eero Castrén
Taulu 256, IV sukuhaara

Helena Castrén
Taulu 256, IV sukuhaara

CASTRÉN-SUKUTAPAAMINEN JA YHDISTYKSEN KOKOUS 12.6.2010

Castrén-suvun sukutapaaminen  ja Castrén-suku ry:n varsinainen sukukokous pidettiin Helsingissä Ostobotnian juhlakerroksessa lauantaina 12.6.2010. Tilaisuuteen osallistui runsaat 100 suvun jäsentä.

Ennen varsinaisen tilaisuuden alkua laskettiin sukuyhdistyksen seppele kokouspaikan välittömässä läheisyydessä olevalle Matias Aleksanteri Castrénin muistopatsaalle. Samassa yhteydessä järjestetyssä muistohetkessä puhui Pentti Simojoki  suvun edesmenneille jäsenille.

Sukutapaamisen avasi  sukuyhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Castrén. Perinteisen suvun  läsnä olevien jäsenten esittelyn suoritti Kari Castrén., joka myös toimi tilaisuuden  seremoniamestarina. Sukukokouksen keskeisenä aiheena oli Castrén-suku 2012 kalenterihanke.  Sukukokouksessa selvitettiin hankkeen tilanne ja tilaisuudessa oli nähtävillä uuden sukukalenterin ensimmäiset raakavedokset. Liitteenä kalenterihankkeeseen liittyvä PowerPoint-esitys. Todettakoon, että kalenteriin tulevien tietojen keruu jatkuu edelleen. Kalenterihankkeen tarkempi kuvaus löytyy syyskuun 2009 sukukirjeestä.

Sukukokoukseen perinteisesti kuuluvan sukuun liittyvän esityksen piti sukuyhdistyksen varapuheenjohtaja Simo Castrén aiheenaan diplomi-insinööri, professori, senaattori ja Rautatiehallituksen pääjohtaja Jalmar Castrén. Esitys löytyy tästä: jalmarcastren-12-6-2010

Edellisessä sukukokouksessa esitettiin toivomus, että perheiden nuorimmille järjestetään omaa ohjelmaa. Nuorten ohjelmasta vastasivat  Sirkka Castrén-TenWolde ja Johanna Castrén.

Sukuyhdistyksen varsinaisessa sukukokouksessa käsiteltiin sukuyhdistyksen toimintakertomus 2005-2010 sekä vastaavien vuosien tilinpäätösasiakirjat.  Nämä hyväksyttiin ja sukuneuvostolle myönnettiin vastuuvapaus. Jäsenmaksuiksi tulevalle viisivuotiskaudelle hyväksyttiin 50 euroa aikuisilta ja 15 euroa opiskelijoilta. Alle 16 vuotiailta ei peritä jäsenmaksua.

Sukuyhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Yrjö Erik Castrén (III-sukuhaara), uudeksi sihteeriksi Jari Pekka Castrén (I) sekä uusiksi jäseniksi sukuneuvostoon: Marjaana Saksela (I), Matias Johannes Castrén (IV) ja Päivi Castrén-Kortekangas (I).

12.6.2010 Sukukokousvalokuva

Sukukokousvalokuva postitettiin marraskuun sukukirjeen yhteydessä kaikille sukukokoukseen osallistuneille aikuisille. Sukuun kuuluvat voivat ladata alkuperäisen valokuvan (1,26 Mt) tästä osoitteesta sekä tilata jostain valokuvaliikkeestä kuvasta paperikopion. Ylimääräisiä kopioita kuvasta voi tiedustella myös sihteeriltä. Kun on ottanut valokuvaaja Matti Sulanto.

Aikaisemmat sukukokoukset

Tietoja aikaisemmista sukukokouksista löytyy tästä…

Comments are closed.